Ylen Moskovan kirjeenvaihtaja Marja Manninen kävi vierailulla Lauritsalan lukiossa 6.2. Manninen tuli kertomaan ammatistaan ja venäjän kielen merkityksestä Pietari -kurssin oppilaille. Manninen on kotoisin Kymenlaaksosta ja on työskennellyt kirjeenvaihtajana jo kolme ja puoli vuotta entisen Neuvostoliiton ja nykyisen Venäjän alueella. Työnsä myötä Manniselle on korostunut venäjän kielen tärkeys ja uuden kulttuurin rikkaus.

Manninen opiskeli lukiossa kielilinjalla ja luki ranskaa, kun oppilaat saivat valita latinan sijaan jonkin muun valinnaisen kielen. ”En olisi sitä varmastikaan ottanut…” Manninen toteaa, kun miettii olisiko valinnut venäjän kielen opiskeltavaksi, jos se olisi ollut vaihtoehtona. Lopulta Manninen kuitenkin päätyi lukemaan venäjää, kun hän muutti miehensä perässä Lappeenrantaan. Hän opiskeli venäjän kieltä Lauritsalan iltalukiossa, koska huomasi tarvitsevansa sitä ammatissaan Kaakkois-Suomen Ylen aluetoimittajana. Manninen ei voinut kuvitella nuorempana joutuvansa Venäjälle töihin, mutta loppujen lopuksi päätyikin kirjeenvaihtajaksi kyseiseen maahan. Neuvostoliiton hajottua 90-luvulla viisumivapaa matkustaminen Venäjälle, halpa viina ja bensiini alkoivat olla sopivia uutisaiheita jotka kuljettivat Mannisen rajan taakse.

 

Venäläinen kulttuuri eroaa, mutta venäjän kieli yhdistää

 

Vaikka Manninen luki Lauritsalan iltalukiossa venäjän kieltä, hän ei ollut siinä parempi kuin toisetkaan. Loput opiskelijat jättäytyivät hiljalleen pois venäjän kielen opinnoista, ja pian Manninen oli ainut joka jäi lukemaan kieltä. Hän oli todennäköisesti ainoa, jolle venäjän kielestä oli oikeasti hyötyä. Venäjän kielen taidot avasivat useita ovia Manniselle, vaikka hän aluksi teki puhuessaan paljon kieliopillisia virheitä. Mannisen kouluaikana kieltenopettajat olivat käskeneet  oppilaita olemaan hiljaa, jos he eivät osanneet täydellisesti kielioppia. Manninen kuitenkin päätti venäjää opetellessaan toimia toisin ja alkaa puhua kieltä, jota ei vielä täydellisesti hallinnut.  Kielten opiskelu avaa Mannisen mielestä ovia sinne, mihin ei tiennyt edes haluavansa. Venäjän kieltä Manninen pitää kiehtovana, ja venäläisten kulttuuri eroaa paljon suomalaisesta elämänmenosta. Venäläiset osaavat pienestä pitäen omat kirjallisuuden klassikkonsa ja oman historiansa. Myös kieli poikkeaa paljon suomalaisesta monellakin tavalla. Venäjän kieli pitää sisällään monia erilaisia merkityksiä ja yksi lause voi merkitä enemmän kuin uskoisi. On vaikeaa ymmärtää venäläistä kulttuuria ja kieltä, jos ei itse pääse osaksi sitä. Mannisen mielestä venäjää kannattaa opiskella nuoresta pitäen, ja siitä on merkittävästi hyötyä varsinkin nykymaailmassa. Kanssakäyminen eri ihmisten kanssa lisääntyy, ja ennakkoluulot karisevat pois, kun kieli toimii yhdistävänä tekijänä.

Suomalaisilla on Mannisen mukaan paljon stereotypioita venäläisistä, mutta osalla niillä on myös pohjaa todellisuudessa. Hänellä oli myös paljon ennakkoluuloja Venäjää kohtaan, mutta ne ovat kaikonneet kirjeenvaihtajan ammatin myötä. Manninen kumoaa tyypillisä harhaluuloja Venäjästä. Venäjälle ei ole yhtään sen vaarallisempaa matkustaa kuin muihinkaan maihin, ja olosuhteet ovat muuttuneet vuosien aikana. Kansa on rikastunut, mutta toki myös suuret elintasoerot näkyvät katukuvassa. Venäläiset suhtautuvat Mannisen mukaan elämään rennommin kuin suomalaiset. Myös suhtautuminen vallanpitäjiin on erilaista; "Sauli Niinistön voi kuvitella kolaamassa pihanpiirinsä lumia, mutta Putinia ei", Manninen nauraa. Suomella on myös hyvä maine Venäjällä, Manninen kertoo. Hänen mielestään Venäjä on mahdollinen työllistymismahdollisuus nykyajan nuorille, ja se tarjoaa laajan kulttuuritarjonnan.

 

Kirjeenvaihtajan työ vaatii paljon, mutta antaa vielä enemmän

 

Kirjeenvaihtajan ammatti on Mannisen mukaan kiireellistä työtä, jossa täytyy olla jatkuvasti valppaana. Töitä on tehtävä koko ajan, ja esimerkiksi tammikuussa Mannisella ei ole ollut yhtäkään vapaata päivää. Mannisen työalueisiin kuuluu nykyisen Venäjän lisäksi myös entisen Neuvostoliiton alueet. Matkustaminen on siis myös keskeistä Mannisen ammatissa, ja hän pääsee näkemään ja kokemaan paljon työnsä myötä. Mannisen sanoo, että ennenkaikkea kirjeenvaihtajan ammatissa tarvitaan kiinnostusta asioita ja yhteiskuntaa kohtaan. Täytyy olla valmis ottamaan asioista selvää ja etsimään tietoa. Töitä riittää jatkuvasti, kunhan rittää myös tietoa. Myös verkostoituminen ja suhteiden luominen on tärkeää, että voi toimia ammatissaan mahdollisimman johdonmukaisesti ja pätevästi. Manninen toimii jatkuvasti työssään sihteerin ja kuvaajan kanssa, jotka ovat keskeisiä tukipilareita kirjeenvaihtajana toimimisessa ja uusien uutisaiheiden tekemisessä. Manninen valottaa, että uutisia ei tehdä kädenkäänteessä: uutisjutut lähetetään asiaan perehtyneeseen virastoon, jossa uutisaihetta saatetaan käsitellä jopa kuukauden päivät, ennen kuin  Manninen saa vastauksen ja luvan uutisjutun tekemiseen. Uutisaiheet syntyvät yleensä laajalla toiminnalla ja aktiivisuudella; kirjeenvaihtajana täytyy poimia suomalaisia kiinnostavia ja todellisia uutisaiheita, joita Venäjältä löytyy. Uutisaiheita Manninen etsii myös lehdistä, radiosta ja aivan tavallisia Venäjän kansalaisia haastattelemalla. Manninen kertoo, että uutisaiheet mielletään yleensä hyvin negatiivisiksi, ja harvoin näkee positiivisia aiheita. Uutisaiheiksi kuitenkin valitaan aina poikkeukselliset tilanteet ja asiat, joten positiivisten uutisten jatkuvalla korostamisella Mannisen mielestä olisi vaikutus, jonka mukaan kaikki hyvät aiheet olisivat vain poikkeuksia.

Manninen ammatinkuvaan kuuluu monenlaisia asioita. Hän tekee uutisjuttuja radioon ja televisioon, antaa suoria raportteja ja haastatteluja, tekee hallinnollisia töitä (kuten kustannuksiin ja rahaliikenteeseen liittyviä asioita) ja työskentelee jatkuvasti sihteerin ja kuvaajan kanssa. Mannisen mielestä kirjeenvaihtajan työ on todella haastavaa ja sitovaa, mutta se on myös todella palkitsevaa, ja työstään saa aina suoraa palautetta. Venäjä on työn painopiste ja se on Mannisesta hyvin kiinnostavaa. Mielenkiintoisinta työssä on Mannisen mukaan matkustaminen (hän pääsee näkemään toistakymmentä maata ja tapaa paljon uusia ihmisiä). Myös palkkaus on hyvä. Huonoja puolia kirjeenvaihtajan työssä on Mannisen mielestä valtava kiire ja jatkuva riittämättömyyden tunne. Työ vaatii Mannisen mukaan paljon sitkeyttä eikä saa lannistua, vaikkei tiedon hakeminen ole aina helppoa ja haastattelujen saaminen voi olla hankalaa. Täytyy vain olla nopea ja kärsivällinen. Venäjällä voi tapauhtua mitä  vaan ja missä vaan, joten ei voi huolehtia jatkuvasti asioista ja turvallisuudesta, Manninen pohtii. Kirjeenvaihtajana se on vain työtä, johon täytyy tottua.

 

 

Toimittaja: 
Suvi Lyytikäinen

Avainsanat: